This file is copyright of Jens Schriver (c) 
It originates from the Evil House of Cheat 
       More essays can always be found at: 
       --- http://www.CheatHouse.com --- 
                ... and contact can always be made to: 
                    Webmaster@cheathouse.com 
-------------------------------------------------------------- 
Essay Name       : 968.txt 
Uploader         : 
Email Address    : 
Language         : finnish
Subject          : History
Title            : Portuguese exploders (1300-1500)
Grade            : 90%
School System    : High School (Lukio in finnish)
Country          : Finland
Author Comments  : 
Teacher Comments : 
Date             : 13/11/96
Site found at    : I was looking for frech essay
--------------------------------------------------------------
PORTUGALILAISET LÖYTÖRETKEILIJÄT 1300-LUVULTA 1500-LUVULLE

 
	Ennen löytöretkeilijöiden aikaa, ainoat merelläkävijät jotka uskaltautuivat avomerille olivat viikingit. Silloin merille lähtemistä helpottivat myös uudet keksinnöt, kompassi ja astrolabi. Myös laivanrakennustekniikka oli kehittynyt. Portugali ja Espanja olivat ensimmäiset maat jotka kilpailivat keskenään löytöretkien tuomista eduista, kauppareiteistä ja rikkauksista.
	Portugalilaiset aloittivat löytöretket 1400-luvun alussa. Silloin löytöretkeilijöillä oli vahva tukija portugalissa, prinssi Henrik. Vaikka Portugalin kuninkaallisilla on läpi aikojen ollut vahva tuki löytöretkeilijöille ovat he torjuneet Magalhaesin ja Kolumbuksen suunnitelmat ja näin menettäneet heidät muille valtioille. Da Gama oli viimeinen suuri portugalilainen uurastaja löytöretkien saralla ja vähitellen Portugali menetti mahtiaan Espanjalle ja Englannille sekä muille valtoille.


Prinssi Henrik tienraivaajana 

	Portugalin lipun alla tapahtuvien yli valtamerten ulottuvien löytöretkien ensimmäisen vaiheen voimahahmo oli Portugalin prinssi Henrik Purjehtija. Lisänimen purjehtija hän sai englantilaisilta historiankirjoittajilta, vaikka ei koskaan Marokkoa edemmäs purjehtinutkaan. Henrik asettui asumaan Sagresiin lähelle Euroopan lounaisinta kärkeä. Hänen hoviinsa kerääntyi eri maista merenkulkijoita ja tiedemiehiä, jotka prinssin johdolla tutkivat maantiedettä. 
	Ensimmäiseksi tavoitteekseen prinssi Henrik hän asetti Kanarian saarten ja Cape Bojadorin, siihen asti etäisimmän tunnetun Afrikan rannikon niemen, tuolla puolen. Tiedonhalu oli käytännöllistä laatua, sen takana oli pyrkimys avata uusia kauppareittejä, erityisesti kullantuottajien luo. Muita syitä olivat tutkia maurien valta-alueiden laajuus, saattaa pakanoita kristillisen uskon yhteyteen ja solmia liittoja kristittyjen hallitsijoiden kanssa kaikkialla, missä heitä tavattaisiinkaan tähän liittyi uskomus Johanneksen kristitystä valtakunnasta Afrikassa tai Aasiassa. Vahvin syy oli hänen halunsa täyttää horoskooppinsa ennustus: "ryhtyvä suurin ja jaloihin valloituksiin ja ennen kaikkea - yrittävä löytää asioita, jotka olivat kätketyt muilta ihmisiltä". 
	Vuodesta 1420 lähtien prinssi Henrik alkoi lähettää säännöllisiä, joskin pieniä retkikuntia tutkimaan Afrikan läntistä rannikkoa. Arabit olivat istuttaneet purjehtijoihin pelon, että Cape Bojadorin niemen toisella puolella oli kamalia merihirviöitä ja vihreä pimeyden ulappa, toinen kauhua aiheuttava asia oli etelän kuumuus, luultiin että vesi tulee kiehuvan kuumaksi tai aurinko muuttaa purjehtijat neekereiksi. 


Gil Eannes aloitti Afrikan tutkimisen

	Gil Eannes, nuori huimäpää, oli ensimmäinen joka ohjasi karavelinsa ohi Cape Bojadorin, ja meri sen takana oli samanlaista kuin pohjoisempanakin. Niinpä vuoden 1434 jälkeen tutkimukset alkoivat edetä ripeästi, sillä välittömästi ensimmäisen retken jälkeen prinssi lähetti Eannesin uudelle matkalle kapteeni Goncalves Baldayan kanssa. Tällä kertaa he purjehtivat 191 meripeninkulmaa Cape Bojadorin taakse ja astuessaan maihin löysivät miesten ja kamelien jalanjälkiä hiekassa. 
	Prinssi lähetti vuonna 1436 Baldayan uudelleen etelään toivoen saavansa vangiksi jonkun niistä miehistä, joiden jalanjälkiä he olivat löytäneet. Purjehtijat löysivät alkuasukkaita, mutta saivat melkein surmansa yrittäessään vangita näitä. Retkikunta sai pyydetyksi hylkeen ja vievät kotiin nahkalastin - ensimmäisen arvokkaan tavaraerän, minkä Henrikin kapteenit toivat Afrikasta. Baldaya löysi myös joen Saharan rantaviissa. Sieltä portugalilaiset onnistuivat saamaan hieman kultaa.
	Seuraavat retkikunnat, jotka Prinssi lähetti, olivat Antao Goncalvesin komennossa oleva laiva, sekä Nuno Tristaon johdossa oleva uudentyyppinen karaveli, jonka toivottiin sopivan paremmin pitkille matkoille. Goncalvesin tehtävänä oli palata Rio de Oroon hakemaan hylkeitä ja Tristaon tehtävänä oli mennä pitemmälle etelään ja saada muutama alkuasukas vangiksi. 
	Tavatessaan Rio de Oron lahdella kapteenit yhdistivät voimansa ja saivat muutamia vankeja. Goncalves lähti takaisin hylkeennahkojen ja vankien kanssa jättäen Tristaon jatkamaan matkaa etelään. Tristao matkasi lähes 1000 meripeninkulman päähän kotoa. Huomatessaan laivansa tarvitsevan korjausta, hän kylmänrauhallisesti komensi miehet töihin, kuin oltaisiin oltu Lissabonin satamassa. Tämä urotyö todisti prinssi Henrikille, että uudentyyppiset karavelit olivat todella purjehduskelposia. Tristao jatkoi matkaansa aina Cap Blanciin asti, mutta epäonnistuttuaan ottamaan lisää vankeja palasi hän kotimaahansa. 


Orjakauppa alkaa
 
	Vaikka prinssi Henrik piti vankejaan ennen kaikkea tärkeinä tietolähteinä, huomattiin Portugalissa näiden arvo orjatyövoimana. Portugalilaiset alkoivat ryöstää Afrikan alkuasukkaita ja myivät heidät orjiksi Portugaliin. Prinssi Henrikin tutkimusmatkat vaikuttivat Euroopan osallistumiseen Länsi-Afrikan julmaan orjakauppaan.
	Kun Tristao palasi Cap Blanciin 1443, hän löysi suojaisan lahden, jossa oli useita saaria. Noustuaan maihin hän orjuutti alkuasukaat helposti. Henrikillä oli nyt ensimmäinen merentakainen linnakkeensa ja kauppapaikka Arguinissa. Vaikka kulta ja norsunluukauppa kehittyikin, kauppaa käytiin suurimmaksi osaksi mustilla orjilla, tai mustalla kullalla kuten Lissabonissa sanottiin. 
	Tristao teki vielä kolmannen matkan 1444 ja purjehti ohi Cap Blanciin ja siellä Saharan hiekkainen rantaviiva muuttui vihreäksi viidakoksi. Huono sää esti häntä nousemasta maihin. Hän reportoi Henrikille löytäneensä "neekereiden maan".
	Toinen tutkimusmatkailija Dinis Dias päätti jatkaa siitä mihin Tristao oli jäänyt. Hän purjehti 300 meripeninkulmaa Cap Blancista eteenpäin ja vangitsi lähessä Sénégaljokea muutamia kanootilla liikkuvia miehiä. Hän jatkoi vielä 100 meripeninkulmaa eteenpäin ja löysi Cap Vertin, jonka kasvillisuus oli erittäin rehevää. Kierrettyään niemen hän nousi maihin Goréensaarelle. Palattuaan retkeltään Dias kertoi Henrikille useita rannikon maamerkeistä, muuan muassa kahdesta korkeasta palmusta. Prinssi innostui, näiden täytyi olla ne palmut joiden Ceutassa olevat vangit olivat sanoneet olevan läntisen Niilin suulla.


Läntistä Niiliä etsimässä 

	Suuri määrä karavelejä lähti vuonna 1445 Lancarote Pessanhan komennossa Lagosista kostamaan kahden kapteenin kuolemaa, joka oli ollut hakemassa orjia Tidraarella lähellä Rio de Oroa. Jälkeenpäin Lancorote, Gil Eannes, ja neljä muuta kapteenia jatkoivat kohti Guinean rannikkoa. Kun he saivat näkyviinsä kaksi palmua pian sen jälkeen he löysivät savenvärisen vesivirran, jonka vesi oli makeaa. Ne nousivat maihin Sénégaljoen suulla, jonka oletettiin olevan Niilin sivujoki.
	Myöhemmin Tristao päätti kuulua myös niihin, jotka olivat ohittaneet "läntisen Niilin" ja niinpä hän lähti jälleen matkalle vuonna 1446 ja purjehti Gambiajoelle. Sillä retkellään hän sai surmansa guinealaisten alkuasukkaiden myrkkynuolista. 
	Henrik järkyttyi Tristaon ja hänen miehistönsä kuolemasta ja tajusi, että hänellä on orjakaupan takia vihollisia pitkin Afrikan rannikkoa. Näin ollen hän neuvoi kapteeneitaan tästä edespäin käymään mieluummin kauppaa tavaroilla, kuin ottamaan orjia. 
	Tristao tuhosta lannistumatta nuori Alvaro Fernandes halusi mennä yhä kauemmaksi etelään ja lähti uudelleen matkalle samana vuonna. Hän purjehti yli 400 meripeninkulmaa Cap Vertistä ja ohitti Sierra Leonen. Siellä hän haavoittui myrkkynuolesta ja joutui palaamaan takaisin.
	Portugalin kuninkaallisen perheen hajaantuminen ja riita Kanarian saarten omistuksesta ja ennen kaikkea varojen puuttuminen estivät prinssi Henrikiä lähettämästä retkikuntia moneen vuoteen.
	Vuonna Alvise da Cadamosto purjehti vuonna 1455 ja uudelleen 1456 Henrikin toimeksiannosta Cap Vertin eteläpuolelle. Hänen tavoitteensa oli kaupankäynti, mutta hän lyösi Kap Verden saaret ja onnistui ensimmäisenä portugalilaisena purjehtimaan Gambiajokea pitkin Afrikan sisäosiin.

Prinssi Henrik kuolee

	Portugalilaisten löytöretket kokivat todella kovan kolauksen kun prinssi Henrik Purjehtija kuoli Sagresissa marraskuussa 1460. Viimeisinä kuukausina ennen kuolemaansa Henrik oli suunnitellut matkaa, jonka kapteenina olisi toiminut Pedro da Sintra. Suunnitelman toteutti hänen veljenpoikansa kuningas Alfonso V lähettäessään da Sintran matkaan. Da Sintra ohitti Mount Auriolin ja nimitti sen Sierra Leoneksi. Kuningas Alfonso V oli paljon kiinnostuneempi ristiretkistä, kuin Afrikan tutkimisesta. Hän myi vuonna 1469 Fernao Gomesille viideksi vuodeksi oikeudet lähes koko Afrikan kauppaan, sopimukseen sisältyi myös lupaus tutkimuksien jatkamisesta Sierra Leonesta eteenpäin.
	Gomes täytti sitoumuksensa. Ja hän lähetti useita tutkimusmatkailijoita pitkin Afrikan rannikkoa. Sopimuksen loputtua viiden vuoden päästä olivat Gomesin tutkijat lisänneet kartalle lähes 3200 kilometriä Afrikan rantaviivaa.

Juhana II valtaistuimelle

	Kun Portugalin valtaistuimelle nousi Henrikin veljen pojanpoika elpyivät jälleen portugalilaisten tutkimusmatkat. Juhanalla oli paljon suuremmat suunnitelmat kuin prinssi Henrikillä. 
	Juhana II lähetti vuonna 1482 kapteeni Diego Caon tutkimaan mahdollisuutta kiertää Afrikka ja näin päästä Intiaan ja löytää mahdollisesti huhuttu Johanneksen kristitty kunigaskunta ja saada tältä apua taistelussa muhamettilaisia vastaan. Caon sai mukaansa pylväitä, joissa oli Portugalin värit ja kaiverruksia. Näitä pylväitä kutsuttiin myös padraon:ksi. Caon paluuseen mennessä vuonna 1484 tälläinen pylväs koristi Kongojoen rantaa ja Cabo Loboa (nykyinen Cabo de Santa Maria) Angolassa. 
	Cao lähetettiin uudelleen tutkimusretkelle 1485, jonka tarkoituksena oli vihdoin päästä Intian valtamerelle. Cao oli käsityksessä, että hän oli jo saavuttanut Afrikan eteläkärjen, mutta järkytyksekseen hän huomasi rannikon yhä jatkuvan. Viimeisen pylväänsä Cao pystytti Cape Crossin rannalle Lounais-Afrikkaan, melkein 1000 meripeninkulmaa Afrikan eteläkärjestä.
	Vaikka Cao oli masentunut, ei Juhana II lannistunut vaan elokuussa 1487 sai toinen purjehtija, Bartolomeu Dias, lähteä Lissabonista etsimään reittiä Afrikan ympäri Intiaan mukanaan kaksi karavelia ja huoltoalus. 
	Kertoman mukaan 13 päivää kestänyt myrsky tammikuun puolivälissä panoi karavelit kauas etelään, mutta luultavasti Dias vain kääntyi merelle, kohdatessaan vastatuulia ja vastavirtoja. Sen jälkeen hän korjasi kurssinsa itään löytääkseen taas tuon loputtomalta tuntuvan Afrikan itärannikon, mutta hän ei enää löytänytkään maata. Hän tajusi purjehtineesa Afrikan kärjen ohi. Hän nousi maihin Afrikan eteläkärjelle vuonna 1488. Sen jälkeen hän jatkoi matkaansa itään kohti Intiaa. Miehistö asettui poikkiteloin ja Dias kääntyi takaisin saavutettuaan Great Fish Riverin. Dias oli nähnyt kuitenkin rannikon jo kääntyvän koilliseen.
	Ennen kuolemaansa kuningas Juhana II suunnitteli matkaa Hyväntoivonniemen ympäri Intiaan, mutta kunigas Juhana II ja matkalle suunniteltu kapteeni kuolivat ennen suunnitelman toteutumista.

Vasco da Gama purjehtii Afrikan ympäri 

	Portugalin uusi kuningas Manoel I antoi tehtävän purjehtia Intiaan Vasco da Gamalle. Da Gaman isä oli jo suunnitellut matkaa entisen kuninkaan Juhana II:sen kanssa. 
	Da Gaman laivastoon kuului neljä laivaa. Goncalo Alvaresin komennossa oleva Sao Gabriel oli Vasco da Gaman lippulaiva. Da Gaman veli Paulo oli Sao Rafaelin kapteenina, Nicolau Coelho oli Berrion kapteeni. Neljäs laiva oli huoltoalus Concalo Nunesin komennossa.
	Da Gama lähti satamasta lauantaina heinäkuun kahdeksantena vuonna 1497. Matkan alun hän kulki tavanomaisia portugalilaisten purjehdusreittejä, mutta lähellä Hyväntoivonniemeä hän teki viisaan valinnan koukatessaan aavan Atlannin kautta, sillä hän oli tietoinen Hyväntoivonniemen vastatuulista ja -virroista. Hänen reittinsä on tosiasissa melkein sama kuin nykyisten Euroopasta Afrikan kärkeen matkaavien laivojen käyttämä. Da Gaman koukkaus teki miehistön levottamasti, sillä he olivat merellä kolme kuukautta näkemättä maata. Maa saatiin kuitenkin näkyviin ja seurue ankkuroi 125 meripeninkulmaa pohjoiseen Hyväntoivonniemestä. Siellä seurueen kohtaamista alkuasukkaista koitui pientä harmia. 
	Loppu matkallaan da Gama ohitti Diasin jättämän pylvään, ja hänestä tuli ensimmäinen eurooppalainen, joka oli purjehtinut niillä vesillä. Useiden maihinnousujen aikana da Gamalle tuli erimielisyyksiä alkuasukkaiden kanssa. Lopulta alkoi merkkejä sivistyneemmistä maista näkyä, ja toivo nousi keripukista kärsivän miehistön keskuudessa. 
	Mosambikin saarella he myös vierailivat arabiaa puhuvien kauppiaiden kaupungissa, josta saivat kaksi arabiluotsia matkalle Intiaan. Tästä lähin da Gamaa kohtasivat vielä monet vihamielisyydet paikallisten, jo sivistyneempien, asukkaiden kanssa. Da Gama saavutti päämääränsä Calicutin (nykyisin Kozhikode) sataman toukokuun 18 päivä. Siellä hän tapasi paikalisen kuninkaan ja toimitti hänelle kunikaansa viestin, johon sai vastauksen. 
	Da Gaman paluumatka Intiasti oli yhtä painajaista vuoden aika oli väärä Intiasta Afrikkaan purjehdukseen sekä keripukki vaivasi miehistöä. Kun viimein 10. heinäkuuta 1499 da Gaman laivaston ensimmäinen laiva saapui Lissabonin satamaan oli puolet seurueen miehistöstä kuollut. Yksi laiva hylätty miehistöpulan takia ja da Gaman veli Paulo kuoli sairauteen Azoreilla. Da Gama saapui itse myöhemmin, koska sairauden takia oli jäänyt maihin Azoreilla. 

Lähteet:
Grimberg Carl: Kansojen historia 11 - Löytöretket - Uskonpuhdistus, WSOY Porvoo 1982
Maailmanhistorian suuret löytöretket, Oy Valitut Palat 1980

 
--------------------------------------------------------------